Paras aika vuodesta. Osa koivuista on avannut ujosti lehtensä, kielot ovat putkahtaneet maasta, mutta ovat vielä kerällä, mustikoiden lehdet ovat vielä supussa, kaikki on edessä ja ihan kohta vihreys räjähtää!
Linnut pitävät aivan mahtavia konsertteja.
Mutta mennäänpäs parvekkeelle. Tänään kasvit pääsivät jälleen ulkoilemaan.
Mansikkaa, jota ostin Muhevaisesta.
Samaa ostin viime kesänä ja maku on taivaallinen.
Koska kasvihuoneessa oli niin lämmintä, upottelin kasveja ensin tähän kannuun, että varmasti on vettä juurissa asti. Sama pätee jos kasvin multa pääsee kuivahtamaan. Vettä sankoon ja kasvi uppeluksiin. Pidä niin kauan, että ilmakuplia mullasta ei enää nouse.
Piparminttu, jonka ostin myös Muhevaiselta.
Yrteistä yleensä. Ihan ehdottomia lempiyrttejäni on basilika ja minttu. Basilikaa vihreänä, punaisena, pienilehtisenä, ihan minä vaan: )) Mintussa taas on tosi selkeitä makueroja. Ostin joku aika sitten kaupasta Aasian minttua. Aniksen maku oli todella vahva. Nyt se on mullassa ja toivon, että siitä lähtee tekemään lisää versoja vielä, mutta ei se kyllä sovi maustamattoman jugurtin raikastajaksi, kera hunajan.
Alunperin koko yrttikasvatuksen hullutus lähti rakkaudesta Kreikkalaiseen ruokaan. Ehdottomaksi suosikkikirjakseni nousi kirja, Kreikkalainen keittiö, Rena Salaman. Kirjassa on kielen vieviä ruokia ja niihin moniin kuuluu tietenkin yrtit. Esimerkiksi Kreikkalainen perunafetasalaatti. Siihen tulee tilliä, persiljaa, minttua ja lisäksi vielä kevätsipulia. Halusin tehdä aika usein tätä, mutta kymppi pelkkiin vihreisiin ja muut ainekset päälle, oli mielestäni aikamoinen hinta salaatille. Joten siitä se sitten lähti...en maksa, kasvatan itse yrttini, sanoi tämä pikky Myy! Ja onhan siinä oma hohtonsa hakea ne parvekkeelta tuoreina: )
Kuva ja tarkempi kirjan sisältö
Katsotaanpas karviaispuutani:
Sen oksat ovat täynnä nupuillaan olevia kukkia.
Ja mitäs täällä pilkottaa? viime vuonna laitoin kaupasta ostettuja yrttejä karviaisen kanssa samaa ruukkuun ja ruohosipuli sieltä vaan nousee. Jännä juttu, kun minkään ei pitänyt ruukussa talvehtia: ) Juurella on vielä kuolleita lehtiä. (Viime kesän kukkien lehdet heitin ruukun päälle karviaisen suojaksi talvelta.)
Laitoin myös tämän sipulit tänään kasvamaan.
Liljat ovat aivan ihania, mutta vaativat usein kukkapenkin.
Tässä luvataan, että pärjäisi ruukussa ja jopa talvehtisi,
mutta sen suhteen olen vähän skeptinen, kunhan nyt saisi nuo kauniit kukat ensin.
Aurinkoista keskiviikkoa ja linnunlaulua!
Hei, onko tuo karviaispuu millanen? Mistä siemeniä, onko se kuin isossa ruukussa? Määki tahon! Miten selviää talvesta? Mummollani on karviaispensaita voiskohan niistä saaha alkuja jotka vois istuttaa isoon ruukkuun. Hypistelin tänään kans amppelimansikoita, mutta olivat jotenkin huonon näköisiä kaikki niin ajattelin käydä ostamassa myöhemmin josko tulisi parempia yksilöitä. Dahlianmukuloita ostin myös, ei mitään hajua laitoinko ne oikeen multaan, vinkkejä? Ihana lukea blogiasi kun näyttää olevan yhteisiä kasvatettavia :D Minttua lähdin ostamaan mutta nekin olivat niin huonoja että siirsin senkin myöhemälle ostolle. Punalehtistä basilikaa laitoin siemenistä "vähän" liikaa :D
VastaaPoistaHeips! Karviaispuun olen ostanut ihan puuna. Puutarhakaupoissa on niitä ja hinta taisi olla jotakuinkin 25 euron hujakoilla. Ostin puun viime kesänä (K-rauta) ja se teki jo silloin marjoja ja nyt niitä nuppujen perusteella olisi tulossa tuplat enemmän. Korkeutta puulla on noin 150 cm. Halusin sen juuri siksi, että pysyy suht kaposena, eikä vie tilaa. Ruukun läpimitta on varmaan jotakuinkin 40 cm ja sen juurelle sitten isken yrttejä kasvamaan: ) Puutarhamyyjä sanoi, että ei talvehdi kyllä ruukussa, samoin sanoi pari muutakin alan ihmistä. Ruukussa se oli koko talven ja vielä kaikkein tuulisemmassa paikassa, ainaoana suojanaan viime kesän kukkien lehtiä mullan päällä.Toinen mikä on haaveissa, mutta kalliimpi on pilariomenapuu: ) Kapea ja kaunis, mutta hinta vissiin melkein 50 euroa tällä hetkellä. Toisaalta sitä mieluusti satsaa näihin pidempi-ikäisiin, kuin yhden kesän juttuihin, mutta se talvehtiminen vähän pelottaa...jos jääkin yhden kesän jutuksi= / Uskon, että karviaispensas voisi viihtyä parvekkeella ihan yhtä lailla, aina kannattaa kokeilla, ilman muuta! Juuri eilen googlasin tuota karviaista ja luin, että suomalaiset karviaiset ovat hyvin säitä kestäviä. Amppelimansikoita näin myös Muhevaisessa, mutta kovin olivat vaatimattoman näköisiä vielä. Oman Dahliani (ja niitä on pari tilattu jo lisääkin; ) laitoin noin 15cm läpimitaltaan olevaan ruukkuun, pistin puutarhamultaa ja sipulin noin 10 cm syvyyteen juuret alaspäin. Otan sen yöksi vielä sisälle, päivät ulkoilee auringossa. Pidän mulllan kosteana ja suihkuttelen lehtiä silloin tällöin. Minttu....mulla on minttua tulossa siemenistä, sitten on se ruokakaupasta ostettu Aasian minttu kasvamassa ja sitten piparminttu ostettuna Muhevaiselta. Hyviä minttuja ja monesti halvemmallakin saa, kun ostat ruokakaupasta pari puskaa ja laitat ne isompiin ruukkuihin: )Juu tuo siemenjuttu lähtee vähän lapasesta! Pitää laittaa niitä siemeniä varmuuden vuoksi vähän enemmän; ) Sitten tarvitaankin triljoona purkkia, johon ne pitää jakaa. Tilli on yksi sellainen, että heittelen siemeniä enemmän ja vähemmän, mutta se sitten kasvaakin vähän tiheämmin. Laittelehan kasvikuulumisia! Onko parvekkeellasi vielä muita kasveja? Ai niin se ihanuus....minkäs väristä Dahliaa sulla on tulossa?
VastaaPoistaKuva Dahliasta löytyy blogistani http://nootropiini.blogspot.com/
VastaaPoistaToivottavasti mainostus ei haittaa? Siellä myös juttua muista kasvateistani. Ihastuin kovin tuohon daaliaan, että niitä ehkä tulee laitettua muunkin väristä. Mitähän ihanaa isoa kukkaa olisi muuta, lähtee taas käsistä kun innostuu, kohta on takapiha täynnä isoja kukkia, ruukkuun on laitettava kaikki ettei tarvitse tuota pihaa kovin kaivella kun vuokralla asutaan eikä tiedä millon tästä muutetaan... Kurkkaahan blogia niin jatketaan ajatusten vaihtoa :)
Ei haittaa yhtään. Kävin kurkkaamassa ja lukemassakin ja ohoi, sä ompelet ja nukkekotiakin oli. Mä ompelen myös, jos on aikaa ja nukkekotikausikin on ollut: ))Sitten on kaikenlaista muutakin väkertämistä vähän fiiliksen mukaan, mutta kutoja en ole varsinaisesti ollut koskaan. Muutamat sukat talvella, mutta siihen se jää.Isoja kukkia on tietty liljat...kaverini asuu maatasossa ja joka kesä ihailen hänen aina van leviäviä upeita liljoja. Tänä kesänähän ostin eka yhden liljan sipulin, mutta eihän se mihkään lähtenyt, nyt on tämä parvekelilja mullassa, toivottavasti siitä syntyisi jotakin: ) Auringonkukkaa olen kokeillut kahtena kesänä ruukussa. Se kasvoi kyllä, mutta molemmilla kerroilla siihen hyökkäsi kirvat.Gladioulus on tosi hieno, mutta ei viihdy ainakaan meidän partsilla.Sittenhän on tietty ruusut. Viime vuonna sain äitienpäivälahjaksi vähän jämäkämmän miniruusun. Se lopetti kukintansa, mutta pidin sitä parvekkeella. Sittenpä se päättikin alkaa taas kukkimaan ja kukki koko kesän. Ja sitten Hortensiat, niissä on ihania värejä. Nuo nyt ekana tulee mieleen: ) Musta kans vähän tuntuu, että lähtee taas lapasesta, mutta lähteköön.....uskon kiinalaiseen sananlaskuun, että jos haluaa olla onnellinen pitää hankkia puutarha; DD Viime kesänä oli aika monta äimistynytta ilmettä, kun esittelin parvekkeen, tässä on vadelmaa, tuossa on perunaa, tossa on karviainen, tomaatteja on kaikki nuo ruukut, tossa on syreenikokeilu ja kuunliljaa, tossa raparperia....sanoinkin että olen päättänyt alkaa omavaraiseksi ja multa kysyttiin milloin sen lehmän sinne vielä hankin! =DMutta kun niitä on niin kiva katsella ja hoidella: )
VastaaPoistaHeh eilen just kuule mietin et oispa kiva jos ois oma lehmä ja muutama kana :D Eilen intouduin selailemaan nettiä siinä toivossa että löydän jonkun oikeen ihanan ison kukan mitä voisi kokeilla. Täytyy jatkaa etsintöjä, pitää kattoa nuo liljat myös. Eilen kylvin tuota pitahayaa, mulla ei vaan kaktukset menesty :D Kastelen varmaan liikaa. Tuo kiinalainen sananlasku on kyllä paikkaansa pitävä, itseäni niin kovasti piristänyt tämä puutarhailu :D
Poista